maanantai 31. elokuuta 2015

Ensimmäisen tunnin ajatuksia ja mietteitä.

Tänään minulla oli Tietoverkot kurssista ensimmäiset oppitunnit. Tunnilla käytiin läpi kurssin sisältöä ja opettamismenetelmiä. Ensimmäiseksi tehtäväksi annettiin pareittain tai ryhmissä keskustella aiheesta tietoverkot ja mikä siitä on entuudestaan tuttua ja omia kokemuksia aiheesta.

Minulle tietoverkot ovat jo ennestään tuttuja, koska olen valmistunut datanomiksi ennen tätä koulutusta. Olen myös kavereiden kanssa harrastanut paljon lähiverkkoja, kun olemme pitäneet LAN-viikonloppuja muiden kämpillä. Ensimmäisen tunnin tehtävän perusteella muiden tietämys asiasta vaikutti aika vähäiseltä omaan tietämykseeni verrattuna, mutta me puhuttiin aiheesta vain n. 5minuuttia, niin en sen tarkemmin sitten tiedä.

Kyseisistä LAN-tapahtumista on ainakin sen verran jäänyt mieleen, että aluksi taisteltiin reitittimen kanssa sen verran, että saatiin kaikille yhteys toimimaan. Saattoi käydä niinkin, että kaikilla muilla toimi netti paitsi yhdellä.

Mielenkiinnolla odotan, että mitä uutta opin aiheesta kurssin seuraavilla tunneilla, vai onko asia samaa kuin amiksessa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti